Kupoli 3/2018, pääkirjoitus
Suomen ortodoksisen kirkon historian vaiheita
Viime vuonna meillä kaikilla oli suuri kunnia juhlia Suomen 100 vuotista taivalta itsenäisenä valtiona. Vaikka juhlat on nyt juhlittu, niin monet Suomen historiaa muuttaneet tapahtumat ovat edelleen ajankohtaisia ja vaikuttavat jokapäiväiseen elämäämme. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Euroopan kartta on muuttunut radikaalisti. Monet maat ovat saaneet itsenäisyyden ja monet myös taistelleet sen puolesta.
Jo ennen Suomen itsenäistymistä, ortodoksisessa hiippakuntakokouksessa heinäkuussa 1917, suunniteltiin autonomisen kirkkokunnan aseman hakemista Venäjän kirkon osana. Suomen itsenäistyttyä Suomen ortodoksisessa kirkossa alkoi kuitenkin uusi ajanjakso. Sisällissodan vuoksi kirkollisiin ongelmiin päästiin paneutumaan paremmin vasta vuoden 1918 lopulla. Marraskuussa 1918 vastikää itsenäistyneen Suomen senaatti vahvisti Suomen ortodoksisen kirkkokunnan perusasetuksen, joka takasi ortodoksisen kirkon lainsäädännöllisen aseman ja linjasi mm. kirkkokunnan hallinnosta. Tämän perusasetuksen voimaan tulosta tulee tänä vuonna kuluneeksi 100 vuotta. Ortodoksien asemaa Suomessa linjattiin myös vuoden 1919 hallitusmuodossa sekä vuoden 1923 uskonnonvapauslaissa. Näiden säädösten myötä Suomeen syntyi tänäkin päivänä yhä vallitseva tilanne, jossa valtio tunnustaa erityissuhteen niin luterilaiseen kuin ortodoksiseenkin kirkkoon.
Keskustelut autokefalian ja autonomian välillä kävivät kiivaina kirkon sisällä. Täydellistä itsenäisyyttä eli autokefaliaa kannatettiin laajalti, mutta ymmärrettiin myös kirkkokunnan pienuuden olevan sille suurena esteenä. Venäjän kirkolta kuitenkin anottiin autonomiaa, joka saatiin vuonna 1921. Venäjän kirkon tilanteen huononeminen Neuvosto-Venäjällä sai ortodoksien katseet Suomessa kääntymään kohti Konstantinopolia.
Vuonna 1923 valmisteltiin taas muutoksia Suomen ortodoksisen kirkon asemaan. Hallituksen määräämä delegaatio matkusti Konstantinopoliin. Delegaatioon kuuluivat ministeri E. N. Setälä, rovasti Sergei Solntsevi ja rovasti Herman Aav. Edelleen toivottiin autokefaalista asemaa, vaikka se näyttikin epätodennäköiseltä. Delegaatio kuitenkin tyytyi ekumeenisen patriarkan Meletioksen allekirjoittamaan tomos-asiakirjaan, jolla vahvistettiin Suomen ortodoksisen kirkon autonomia Konstantinopolin alaisuudessa. Tänä vuonna, 6. heinäkuuta, tulee kuluneeksi tasan 95 vuotta päivästä, jolloin tomos-asiakirja allekirjoitettiin.
Tämänkin jälkeen kirkossa on tapahtunut muutoksia. Arkkipiispan istuin sijaitsi alunperin Sortavalassa. Toisen maailmansodan vuoksi Karjala ja myös Sortavala menetettiin ja istuin siirrettiin Kuopioon. Tämän vuoden alusta arkkipiispan istuin on sijainnut Helsingissä. Marraskuussa kokoontuvassa kirkolliskokouksessa toimitetaan piispanvaali sekä viedään eteenpäin kirkon hallinnon organisaatiouudistusta. Muutokset eivät siis ole loppuneet vuoteen 1923. Mutta vaikka paikat muuttuvat ja nimet kirkollisten tittelien takana vaihtuvat, kirkko Kristuksen ruumiina ja seurakuntana on ja pysyy.
Kirkkoherra Ion Durac
Teksti on julkaistu Turun ortodoksisessa seurakuntalehti Kupolissa numerossa 3/2018
Suomen ortodoksinen kirkko