Seurakuntien yhdistäminen – suuri riski

Kupoli 4/2018, pääkirjoitus

Seurakuntien yhdistäminen – suuri riski

Maailmassa tapahtuu paljon muutoksia, joiden taustalla on pitkä ja perusteellinen pohdintaan sekä keskusteluun pohjaava työskentely. Esimerkiksi meillä Suomessa viime vuosina on tehty paljon kuntaliitoksia. Jotkut niistä ovat onnistuneet, jotkin eivät välttämättä niin hyvin. Kuntaliitoksissa on aina kuultu myös kuntalaisia ja heidän mielipiteitään, esimerkiksi järjestämällä äänestys asian tiimoilta. Myös seurakunnissa kuunnellaan seurakuntalaisia. Hyvä esimerkki meillä täällä Turussa on aiemmin kaavailtu luterilaisten Mikaelin ja Martin seurakuntien yhdistäminen: seurakuntalaisten toiveesta yhdistäminen ei kuitenkaan toteutunut.

Meidänkin Kirkossamme pyritään parasta aikaa hirmuisella vauhdilla luomaan uusia seurakuntia yhdistämisten ym. toimien avulla. Uudet kaavaillut seurakunnat ovat alueellisesti milteinpä mammuttimaisia, vaikka jo nyt suuri osa Suomen ortodoksisen kirkon seurakunnista on hyvin suuria.

Mikä sitten minun mielestäni on suuri riskitekijä seurakuntien yhdistämisessä? Ensinnäkin suunnittelutyön olisi tullut olla “pitkä ja perusteellinen pohdintaan sekä keskusteluun pohjaava”. Ensin kuitenkin alkoivat kiertää huhut yhdistämisistä, tämän jälkeen suora kirkollishallituksen linjaus hiippakuntarajojen muuttamisesta ja uusien seurakuntien perustamisesta. Kesän lomakaudella seurakunnilta pyydettiin lausuntoa asiasta.

Jo aivan kirkon alkuajoista lähtien kristittyjen kesken on toiminut solidaarisuus. Ensin yksittäisten kristittyjen ja myöhemmin seurakuntien välillä. Nykyään kirkollishallituksen kautta suuremmat ja varakkaammat seurakunnat auttavat pieniä seurakuntia. Ymmärrän toki, että muutokset eivät tästä maailmasta lopu. Ennenkin on seurakuntarajoja muutettu, joko liittämällä toimintaedellytykset yksin toimiakseen menettäneitä seurakuntia toisiin tai jakamalla turhankin suuriksi kasvaneita seurakuntia kahteen. Näin on pyritty turvaamaan toimintakyky sekä hoitamaan asioita kaikin puolin paremmin. Nykyajan kaupungistuminen kuitenkin näkyy myös meidän Kirkossamme ja pieneneviä seurakuntia on jouduttu liittämään toisiin. Mammuttiseurakunnat voivat kuitenkin aiheuttaa myös “identiteettikadon” tai motivaatio seurakunnassa toimimiseen ja sen toimintaan osallistumiseen saattaa vähentyä.

Mielestäni näistä tulevista muutoksista olisi ollut hyvä keskustella enemmän ja pidemmällä aikajaksolla sekä vieläkin miettiä, olisiko tarvittu pidempi siirtymäaika näin suurille muutoksille. Myös seurakuntalaisten mielipiteiden kuulemiselle olisi tullut antaa arvoa ja aikaa.

Kirkkomme jäsenmäärä on ikävä kyllä laskenut jo muutamana vuonna peräkkäin. Mielestäni Kirkko ei tarvitse elämäänsä uutta shokkia, joka saattaa myös vaikuttaa jäsenmäärään laskevasti. Uusissa suurissa seurakunnissa tulisi panostaa aivan uudella tasolla siihen, miten jokaisen seurakunnan kolkan ihmiset otetaan huomioon ja pidetään jo olemassa olevat seurakuntalaiset aktiivisina, sekä miten Kirkko näyttäytyy ulospäin ja ehkä kannustaa uusia ihmisiä tutustumaan ortodoksiseen kirkkoon.

Kirkossa meillä toimii hierarkia. Minä toimin ja toimitan kuten ylhäältä käsketään, mutta omatuntoni on kehottanut minua sanomaan ääneen sekä kirjoittamaan nämä huoleni liittyen seurakuntien rajojen muutoksiin. Näitä uudistuksia perustellaan suurilta osin säästöillä. Ei kuitenkaan voida vain sanoa, että tämä idea on hyvä, kun ei voida tarkkaan paperilla selittää, mistä ja miten kyseiset säästöt tulevat. Idea on hyvä vain, jos tulos on menestyksellinen. Myös toinen tärkeä asia olisi pitänyt tarkistaa: miksi jotkut seurakunnat eivät ole pystyneet kasvamaan tai pitämään muuten jäsenmääräänsä yllä edes kasvukeskuksissa? Helppoa on ehkä sanoa, että nuoret muuttavat pois opintojen tai työn perässä. Mutta voisi olla jokin muukin syy?

Haluan teidän seurakuntalaisten tietävän, mikä minun mielipiteeni tämän asian suhteen on. Toivoisin koko Kirkon ja kaikkien seurakuntalaisten tähden, että päättäjämme miettisivät vielä, millä aikataululla uudistusta viedään eteenpäin. Toivoisin, että he haluaisivat kuulla myös seurakuntalaisia ympäri maan. Niin että voisimme kaikki elää hyvinvoivassa ja vahvassa ortodoksisessa kirkossa myös tulevaisuudessa.

Kirkkoherra Ion Durac

Teksti on julkaistu Turun ortodoksisessa seurakuntalehti Kupolissa numerossa 4/2018.