Kirkossa olemme kotona

Kupoli 1/2017, pääkirjoitus

Kirkossa olemme kotona

Ortodoksisessa kirkossa jumalanpalvelukset ovat samanlaisia riippumatta siitä, missä maassa tai  millä kielillä palvelukset toimitetaan. Osallistuessamme aktiivisesti jumalanpalveluksiin, voimme oppia palvelusten kaavoja ja näin tunnistaa eri kielelläkin toimitetussa palveluksessa, missä mennään.

Äidinkieli on meille jokaiselle tärkeä asia, ja omalla äidinkielellä toimitetut jumalanpalvelukset ovat toki myös tärkeitä. Tämän vuoksi Turun seurakunnassa toimitetaan palveluksia säännöllisesti suomen lisäksi kirkkoslaaviksi, romaniaksi, ruotsiksi ja tarvittaessa myös englanniksi ja kreikaksi.

Emme kuitenkaan tule kirkkoon kielen takia, vaan jumalanpalveluksen takia. Jumalan edessä emme ole suomalaisia, venäläisiä, romanialaisia tai ruotsalaisia. Hänen edessään olemme Jumalan lapsia ja kristittyjä, Kristuksen seuraajia. Tulemme kirkkoon Jumalan, rukouksen, itsemme ja meidän sielujemme vuoksi, emme kansalaisuutemme tai äidinkielemme takia.

Olen itse maahanmuuttaja, mutta samaan aikaan suomalainen ortodoksi. Miksi minä kirjoitan tästä asiasta? Kirjoitan siitä siksi, että haluan pääkirjoituksissa tuoda esiin iloisia asioita. Eräs iloinen asia on näkynyt seurakuntamme elämässä jo vuosia. Toimitettiinpa palvelus millä kielellä tahansa, niin kirkossamme on paljon ihmisiä. Vaikka liturgia toimitetaan kirkkoslaaviksi, on mukana myös paljon suomalaisia. Ja vaikka liturgia on romaniaksi ja lauantaina, niin mukana on myös muita kuin romanialaisia. Ja ehkä kaikkein tärkeimpänä; kun jumalanpalvelukset toimitetaan suomeksi, mukana on paljon muihin kansallisuuksiin ja kieliryhmiin kuuluvia ihmisiä. Tämä tarkoittaa, että seurakunta on suuri perhe, jonka yhteisenä kielenä on jumalanpalvelus.

Turunkin seurakunnassa on pieniä ryhmiä, joiden omalla äidinkielellä ei toimiteta jumalanpalveluksia koskaan. Ja tästä huolimatta he tulevat kirkkoon. Suomen kieli on meille kaikille varmasti tuttu, vaikka joku puhuukin sitä enemmän, joku vähemmän. Tätä kieltä me kuitenkin tarvitsemme joka päivä arjessa ja toki myös jumalanpalveluksissa. Jos pystymme yhdistämään äidinkielemme, suomen kielen ja sielumme kielen taidot, jumalanpalvelukset voivat  tuottaa sellaista hengellistä iloa, joka antaa meille voimaa kulkea eteenpäin.

Seurakunta on kasvanut viime vuosina kirkkoon liittymisen ja seurakuntaan muuton myötä. Kaikki seurakuntamme alueet ovat aktiivisia, jokainen alue omien voimavarojensa mukaan. Näistä asioista tulee iloita ja toivoa myös, että tulevaisuudessa olemme aktiivisia, kaikki yhdessä. Kirjoitan näistä asioista, koska haluan kutsua teidät jumalanpalveluksiin. Toivon, että kukaan ei jättäisi tulematta kirkkoon kielitaidon takia – koska ajattelee, ettei ymmärrä, jos palvelus toimitetaan jollain muulla kuin omalla äidinkielellä. Yhteinen rukous on joka tapauksessa kaikkein tärkeintä.

Meidän tulee muistaa, että tulemme kirkkoon Jumalan lapsina ja että hän kuuntelee ja ymmärtää meitä. Tulemme tervehtimään taivaallista Isäämme ja Huoltajaamme, aivan kuin menisimme tervehtimään omia vanhempiamme. Ei ole yhtään syytä unohtaa meidän Luojaamme, aivan kuten emme unohda sukulaisiamme tai ystäviämmekään. Jumala on meidän uskollisin ja rakastavin ystävämme.

Kirkkoherra Ion Durac

Teksti on julkaistu Turun ortodoksisessa seurakuntalehti Kupolissa numerossa 1/2017.