KATUMUKSEN SAKRAMENTTI
Tällä sakramentilla on monia eri nimiä. Sitä voidaan kutsua synnintunnustukseksi, ripiksi tai ripittäytymiseksi, mutta virallinen sakramentin nimi on katumuksen sakramentti, sillä syntien tunnustaminen, mutta erityisesti katuminen ovat sakramentissa pääroolissa. Sakramentti ei siis ole pelkkää syntien luettelemista ja anteeksiannon kuulemista. Katumus merkitsee ennen kaikkea mielenmuutosta, koko käyttäytymisen ja ajattelutavan muutosta. Se osoittaa ihmisen halua vaihtaa suuntaa, palata Jumalan yhteyteen, johon meidät on kasteen ja mirhavoitelun kautta liitetty, mutta josta olemme erkaantuneet väärien valintojemme vuoksi. Syntien päästämisestä ja sitomisesta Jeesus antoi käskyn opetuslapsilleen (Joh. 20:22-23).
Sakramentin toimittaminen tapahtuu kirkossa tai muussa sopivassa tilassa. Paikalla ovat ainoastaan pappi – useimmiten sakramenttiin osallistuvan pidempiaikainen rippi-isä – ja katuva itse. Pappia sitoo ehdoton vaitiolovelvollisuus. Katumuksen sakramentin tarkoituksena on tukea ihmisen hengellisen ja sielullisen elämän eheytymistä. Sakramenttiin valmistautuminen on yhtä tärkeää kuin itse sakramenttiin osallistuminen. Tulee valmiiksi jo ajatella, millaisia vääriä tekoja tai ajatuksia on ollut, mitä syntiä on tehnyt. Synti on kaikkea sitä, mikä erottaa meitä Jumalasta ja toisista ihmisistä. Ylpeys, kateus, pahan puhuminen, nautintojen jano ja hillitön elämä. Lista on pitkä, eikä ole tarkoituksenmukaista luetella erikseen kaikkia synnintekoja tai sieluntiloja. Esimerkiksi peilaamalla omaa elämää kymmeneen käskyyn voi valmistautua katumuksen sakramenttiin.
Sakramenttiin osallistutaan tarpeen mukaan. Erityisesti paaston aikoina on hyvä osallitua katumuksen sakramenttiin. Joissakin paikalliskirkoissa edellytetään, että katumukseen osallistutaan ennen jokaista ehtoollista. Suomessa piispainkokous on antanut ohjeen, jonka mukaan säännöllisesti sakramentteihin osallistuva voi rippi-isän siunauksella käydä ehtoollisella osallistumatta joka kerta katumuksen sakramenttiin.
Kirkkoon liittyvä osallistuu aina ennen mirhavoitelun sakramenttia katumuksen sakramenttiin.
Kun edellisestä kirkossa käynnistä ja/tai ehtoolliseen osallistumisesta on kulunut huomattavan pitkä aika, on paikallaan osallistua ensin katumuksen sakramenttiin.
Sakramentin toimittamisessa ovat läsnä katuja, pappi sekä Jumala, joka vastaanottaa sakramentin ja antaa synnit anteeksi. Meidän ei tulekaan ajatella, että tunnustaisimme syntejämme papille, vaan suoraan Jumalalle. Pappi ei myös anna syntejä anteeksi, vaan rukoilee puolestamme Jumalaa antamaan synnit anteeksi. Synninpäästörukouksen teksti tuo esille katumuksen mysteerin ytimen:
”Jumala, joka profeetta Naatanin kautta antoi anteeksi syntinsä tunnustaneelle Daavidille, katkerasti Herransa kieltämistä itkeneelle Pietarille, Herran jalkojen juuressa itkeneelle syntiselle naiselle, publikaanille ja tuhlaajapojalle, antakoon anteeksi myös sinulle minun syntisen kautta kaiken niin tässä kuin tulevassa ajassa, sovittakoon sinut pyhän Kirkkonsa kanssa ja yhdistäköön sinut siihen Kristuksessa Jeesuksessa ja asettakoon sinut tuomituksi tulematta peljättävän istuimensa eteen. Sen tähden murehtimatta enää tunnustettuja rikkomuksia mene rauhaan.”
Toimituksessa käytetään ristiä, evankeliumikirjaa sekä papin tai piispan liturgista vaatetta, epitrakiilia. Tämän pappi laittaa, lausuessaan synninpäästörukouksen, synnintunnustuksen tehneen ja polvistuneen tai päänsä kumartaneen ihmisen pään päälle. Kirkon apostolisuus näkyy siinä, että tarvitaan tehtäväänsä vihitty piispa tai pappi – apostolien antamalla valtuudella – toimittamaan synnintunnustus tai paremmin sanoen avustamaan siinä Kristusta. Tässä mielessä rippi-isän merkitystä ei tule liioitella.
Syntien anteeksiannon vapauttavaksi merkiksi katunut nousee ylös ja suutelee pyhää evankeliumikirjaa ja ristiä, parhaassa tapauksessa tiukasti päättäneenä luopua pahoista teoistaan ja sanoistaan. Lopuksi rippilapsi voi pyytää rippi-isältään siunauksen. Kerran kadutut synnit palavat pois, tuhoutuvat, lakkaavat vaikuttamasta. Niitä ei pidä muistella, eikä niissä enää piehtaroida. Jos ja kun ihminen lankeaa uudelleen, hänen tulee jälleen nousta yrittämään parannusta omalla päätöksellään ja katumuksen sakramenttiin osallistumalla.
