Turun ortodoksisen seurakunnan pitkäaikainen vapaaehtoistyöntekijä Risto Terho kuoli lyhyen sairauden jälkeen 20.8.2019.

 
Ristolla oli vuosikymmenien saatossa lukuisia kirkollisia luottamustehtäviä. Innostus kirkon toimintaan syttyi jo opiskeluaikana Ortodoksisen Opiskelijaliiton Turun osastossa. Tuolloin alkoi myös Riston kirkkolauluharrastus, jonka hän eläkeikäisenä herätti uudelleen seniorikuoron kautta. Risto toimi vuosikymmenien ajan Turun seurakunnan kiinteistölautakunnassa ja seurakunnanvaltuustossa vuosina 1984-2015 sekä useamman vuoden ajan sen varapuheenjohtajana. Risto oli myös ortodoksisen kirkolliskokouksen maallikkoedustaja 2010-2016 ja vaalilautakunnan jäsen vuodesta 2016.

 

 

 
Eläkepäivinään Risto omistautui seurakunnan vapaaehtoistyön lisäksi vaarina olemiselle – lastenlapset olivat hänelle kaikki kaikessa. Heidän kanssaan Risto vietti aikaa sekä kotipihalla että matkoilla. Risto ehti vielä tänä kesänä ennen sairastumistaan tehdä pyhiinvaellusmatkan Valamon Luostariin. Ristolla oli paljon harrastuksia; hän oli aktiivinen Raisionjokilaakson luonnonsuojeluyhdistyksessä, järjestäen muun muassa lepakkojenbongausretkiä lähimetsiin. Hän tanssi Kyllikki-vaimonsa kanssa taitavasti perinteisiä lavatansseja ja uusimpana harrastuksena pelasi myös golfia.

 
Ristoa jäävät kaipaamaan vaimon, lasten ja viiden lapsenlapsen lisäksi suuri joukko sukulaisia, ystäviä ja seurakuntalaisia.
Ollos iäti muistettu, sinä autuuteen kutsuttu ja aina muistettava veljemme!

 

 

 

Teksti: Maria Hokkinen

Kuva: Kyllikki Terho

Lupa tekstin ja kuvan julkaisemiseen on saatu omaisilta.