Perinteinen kristinoppileiri eli kripari pidettiin Turun seurakunnan nuorille 6.-13.6. Kustavin Lomavalkamassa. Juhlallinen leirinpäätösliturgia toimitettiin pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkossa sunnuntaina 16.6.2019.

Leirin päiviä rytmittivät aamu- ja iltarukoukset sekä opppitunnit, mutta myös leikeille ja peleille sekä esimerkiksi jalkapallon peluulle ja uimiselle löytyi leirin aikana paikkansa. Matkapäivänä tutustuttiin Kustaviin oppaan johdolla. Myös lastenleiriläiset kokoontuivat Lomavalkamaan perjantaista sunnuntaihin 7.-9.6.

Leirin aikana tutustuttiin myös Kirkkomme uuden pyhän, pyhittäjä Johannes Valamolaisen elämän vaiheisiin.  Viikon ajan, jokaisessa aamu- ja iltarukouksessa, luettiin osissa alusta loppuun pyhittäjä Johannes Valamolaisen akatistos.

Kuva: Leirikirkon Kristus-ikoni. (kuva: Emmi Lainio).